T niin kuin tunnustus

Kristinuskon alkuajoista alkaen uskoa ja oppia on pyritty linjaamaan ja rajaamaan. Eräs tällainen linjaus on apostolinen uskontunnustus, jonka lausumme jokaisessa jumalanpalveluksessa. Siinä ilmaisemme uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Uskon ja opin sisältöä koskevien erimielisyyksien tähden Rooman valtakunnan keisari kutsui silloiset piispat v. 325 koolle Nikeaan neuvottelemaan yhteisen pöydän ääreen. Tuosta kokoontumisesta alkoi kirkolliskokousten aika, jolloin muotoiltiin lähes kaikkien kristillisten kirkkojen tänäkin päivänä käyttämät uskontunnustukset. Osallistuessani jumalanpalveluksiin eri maissa minua koskettaa erityisesti hetki, jolloin lausumme apostolisen uskontunnustuksen, kukin omalla kielellämme. Tapamme ilmaista ja tulkita yhteistä uskoa on erilainen, mutta kuulumme samaan Jumalan perheeseen.

Luterilaisissa tunnustuskirjoissa selitetään, mikä on meidän kirkkomme tapa tulkita Raamattua ja varhaisen kirkon muotoilemia tunnustuksia. Raamattu on uskomme ja elämämme ylin ohje, mutta luemme sitä luterilaisten silmälasien läpi. Tarkastelemalla muita kirkkoja sekä oman kirkkomme historiaa huomaamme, että uskoa Raamattuun ja sen ilmoitukseen kolmiyhteisestä Jumalasta voi ymmärtää ja tulkita monin tavoin. Tätä tulkintaa ja linjausta tarvitsemme tänäänkin. Etsimme yhdessä, mitä usko tässä ajassa ja paikassa merkitsee meidän jokapäiväisessä elämässämme.

-Heli

<< EDELLINEN     SEURAAVA >>