Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä.” (Joh. 6:35)

Teema “Kutsu yhteiseen pöytään” kuvaa tapaani elää ja tehdä työtä. Yhteisen pöydän ääressä syödään, neuvotellaan ja ratkotaan ristiriitoja. Yhteisen pyöreän pöydän ääressä kaikki ovat tasavertaisia. Yhteinen ruokailu on aina vieraanvaraisuutta lähimmäistä kohtaan.

Yhteisen pöydän ääreen kokoonnumme myös kirkkoon nauttimaan Herran pyhää ehtoollista, Kristuksen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä, ja kiittämään anteeksiannosta. ”Kutsu yhteiseen pöytään” on siis Kristuksen kutsu meille kaikille. Samalla se on kehotus: kutsu sinä lähimmäisesi murtamaan leipää.

Kristittynä oleminen on aina ollut minulle hyvin käytännöllistä ja elämänläheistä. Työskennellessäni Turun arkkihiippakunnassa olin mukana kehittämässä ystävyyskirkkotoimintaa El Salvadorin luterilaisen kirkon kanssa vuodesta 1995 lähtien. Kanssakäyminen ystäväkirkon kanssa ja tekemäni väitöstutkimus sen toiminnasta tutustuttivat minut uskontulkintaan, jonka koin heti omakseni. Sitä kutsutaan “Elämän teologiaksi” (Teología de la vida).

“Elämän teologia” merkitsee heikoimmassa asemassa olevien auttamista ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin vaikuttamista, yhteistyötä muiden kirkkojen kanssa sekä kirkollisten perinteiden kunnioittamista niin, että samalla pyritään myös koko ajan uudistamaan kirkkoa ”ecclesia semper reformanda – jatkuvasti uudistuva kirkko” -periaatteen mukaan. Tärkeällä sijalla on kristittyjen yhteinen pappeus, jolla tarkoitetaan vahvaa maallikkovastuuta. Yhteisen pappeuden periaatetta tulkitaan lisäksi ”äänettömien” mahdollisuudeksi saada äänensä kuuluviin.

Elämän teologiasta on tullut minulle läheistä, ja olen pyrkinyt sitä toteuttamaan kirkon työntekijänä ja lähimmäisenä. Arkkipiispana haluaisin kutsua ihmisiä Elämän teologian äärelle myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.